Paperipussi-albumi

Mistä on pienet (n. 4" x 6") albumit tehty?

Paperipusseista, kuviopapereista (DCWV:n ihana ihana Mariposa), nauhoista, kaksipuoleisesta teipistä ja kaikki nivottu yhteisomistuksessa olevalla bind-it-all-lla. Koristettuna reunusleikkuroiduilla suikaleilla ja reunat mustetettuna Distressillä (Pumice stone -ehkä?)

Sisältöä se tuskin saa herranaikoihin, sillä sitä varten pitäisi valita läjä digikuvia, tilata ne, pilputa ne ja siihen en välitä ryhtyä juuri nyt. Sitten joskus, kun tuntuu siltä.

Papereita on muutenkin niin paljon varastossa, vai mitä? Jos niitä giljotinoi projekteihin, voi hyvällä syyllä ostaa lisää? Onhan niitä toki ihana silitellä ja ihailla mutta oikeasti, on niitä hyvä käyttää poiskin. Ihan julmasti, siitä vaan naps naps.

-ole urhea, nyt se rakkaudella vaalittu paperikko esiin ja antaa mennä!

Tuo oli kiva tehdä :D

Kastekortti

Joskus (tai sitäkin useammin) vaan löytää niin kauniin paperin, ettei henno peittää sitä millään. Kaste/vauvakortti vääntäytyi kuin itsestäään tästä kaunokaisesta (yritti löytää paperikon että saisi valmistajan nimen, ei löytänt -yllätys?).

Harsonlaista tuputeltu Tinpan krakleerausmaalilla ja minihakaneulaan tökätty tutti. Pari puolihelmeä... meni jo.

Nyt pitäisi tehdä niitä joulukortteja - jep jep...

Syksy on ja kesä on pois

Syksy on ja kesä on pois, talvea ootellaan.

Syksyisen tuulen soivan nyt kuulen,

kuu loistaa taivaallaan.

Posliininmaalauksessa viimevuonna valmistunut mustikkalautanen. Mustikat maalattu siveltimellä ja töpöttelemällä maali tasaiseksi, useampaan otteeseen. Lehdet jne. vaan vedetty maalista vapaaksi semmosella kynämäisellä kumipääjutskalla (...joo unohdin mikä sen jutun nimi on, jos joku muistaa voi kertoa... ei lyijykynä, sen minäkin tiedän).

Nämä jää vapaavuodelle, kuten moni muukin asia. M i n ä jään "vapaavuodelle". Ei töistä, ei suinkaan, eikä perheestä, vaan kaikesta mikä velvoittaa, aikatauluttaa, kaikesta siitä, mikä ei ole todella oleellista ja no, oleellista.

Minä EN kotoile ( -siinä muuten sana josta en pidä ollenkaan. Tökkii ja pahasti. Niin pakolla väännetty että se ihan narahtaa lauseessa.), sillä sitä olen ( ja niin on muuten moni muukin) tehnyt jo monta vuotta ilman suurempaa hössötystä tai pakonomaista tarvetta määrittää ja korostaa olemistaan. Jurppii ihan moinen, ai huomasitte?

Joskus täytyy ottaa lunkimmin, kerätä menetettyjä voimavaroja ja miettiä. Ihan oikeasti katsoa ympärilleen ja olla rauhassa. Tehdä jotain ylimääräistä vain silloin kun tuntuu siltä. Kun oikeasti on aikaa. Eikä ressata kaikella tekemättömällä. Kotona voi myös vain olla. Ajatteleminen, se vasta rankkaa onkin...

... ja muistaa, että ne on ihmiset jotka ovat tärkeitä.

Syksy on, sen aika on nyt saapua vuorostaan.

Linnut on hiljaa, peltojen viljaa kuu katsoo taivaaltaan.