Tausta

maanantai 1. lokakuuta 2012

Kivipuu ei varise

Ohops, meni opetteluksi tämä bloggaaminen. Sen siitä saa...



Poikkesimme kesällä Virroilla Perinnekylässä. Yhdestä myymälästä lapset bongasivat Onnenpuun; kivenmurikkaan kiedotun rautalankarungon, jonka oksilla kimaltelivat helmet. Sanoin että kyllä me väkerrellään tuollaiset joku kaunis päivä ihan itse. No se kaunis päivä vaihtui sadepäiväksi, niitä kun tuntui riittävän -edelleenkin- Vuorikristallia ja mitälie vihreää kiveä roikkuu tämän kappaleen oksilla. Ostin Jalokivigalleriasta pitkän rimpsun mitä erilaisempia "jalokiviä", joita on säälimättä käytetty meidän kivipuihimme.



Metsäänkin on syksyn päivinä ehditty; poimittu mustikoita ja puolukoita, kanttarelleja ja suppilovahveroita. Otettu kuvia ja tunnettu, kuinka hirvikärpäsen ällöttävät koivet kulkevat pitkin niskaa...

Kaksi viikkoa syyslomaan....

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Plö



Ravelrystä (vai-oliko-se-sieltä) bongattu plö. Näitä amigurumi ohjeita tallentelin koneelle talven pimeinä iltoina, kun jotain piti tehdä mutta mihinkään massiiviseen ja pitkäjänteiseen ei innostus riittänyt.

Ystävänpäiväksi (köhän se oli) biailin pantteriaskien kansiloista vihkosia, sisälle giljotinoin keltaisia, valkoisia ja mustia papereita... nauhat tietysti samaan sävyyn (kun sattui löytymään).

Ihanaa kun aurinko paistaa j a illallakin on vielä valoisaa. Kyllä se kevät sieltä hiipii nurkkiin...




sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Käpykortti


Metsäinen käpykortti... tuo käpy stanssi oli pakko saada kun siihen törmäsin joulun alla Tinpan blogissa. Tuolla saa tehtyä ruusunlaisiakin, wau. Eli ei mikään turha hankinta (seli seli).

Leimakuva on embossattu ja giljotinoitu tiiliseinäksi... joskus aiemminkin tehnyt... sama pätee nytkin noihin palasiin; ne ovat 1" leveitä ja ½" korkeita, paitsi ne, jotka eivät ole.

Vähän crackle maalia sinnetänne...

Nyt jatkamme suklaamunien syömistä kunnes tulee öklö olo...





keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kortinlainen

Korttiin helppoa 3d:tä (valmiiksi irti stanssatut osaset ji pii! ), pitsiä, kukkasia, päälle hopeahkoa glimmermistiä (- ei se edelleenkään tässä näy, mutta sen voi kuvitella...).

Lähikauppaan on rantautunut kukkasten siemeniä. Olen vielä kyennyt hillitsemään itseni, mutta miten kauan... kun on kunnon talvi takana/edessä/menoillaan alkaa pikkuhiljaa tuntua keväänodotukselta. Auringon ollessa vielä maisemissa kun pääsee töistä... (kukaan ei katso ikkunoita vaan pyrkii katsomaan niiden läpi). Joo, voisi ihan pussin, pari niitä hehkeän värisiä... ja multaa, johan se kohta on pääsiäinenkin? Eikö? Laskiainen? Eikusemenijo. Jep, ehdottomasti ihan vaan pari pussia... kestäähän niiden kasvattaminenkin...

- ja kohta on kevät!



sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Askartelumeri Seinäjoella



Seinäjoella tällaista kivaa la 31.03.2012 klo 11-16

*klik klik*

lauantai 18. helmikuuta 2012

Lapastimet




Talven pakkasilla iskee neulostus - tai ainakin vimma kerätä pitkin poikin nettiä ihanaakin ihanampia ohjeita kaikkiin lämpöisiin neuleisiin... printata ne ja laittaa odottamaan lankojen kanssa hyllylöille.

Nämä lapaset Suuren käsityölehden ohjeella (marras-joulukuu 2011). Mitkä lie runotyttötyylin puikotukset. Ohjettakin piti tankata moooonta kertaa, kun meni yli ymmärryksen siihen asti että asia valkeni. Sitten kun valkeni, näitä näpersi kaksikin paria aika nopeasti. Ihan ookoo.

Hyvä että jotain valkenee, aina välillä. Pari päivää meni täydessä pössyssä kun öljypoltin tuprutti väärään suuntaan. Miehen, Pannuhuone-Sedän ja parin Nuohooja-Ritarin avuin saatiin kuitenkin savut kohti korkeuksia (auttaa, kun piippu ei ole tukossa). Eilen, töiden jälkeen, mopattuani koko tönön (alimman kerroksen kolmeen kertaan) saatiin ilmapiirikin raikastumaan. Ehkä tänään ehtisi jotain puikottaa... ellei mene lankuttamisen puolelle sohvanmutkassa.

Joko joulu meni? Oliko kaikkea sitä, mitä toivottiinkin? Hyvä juttu!