Tausta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityöt. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. tammikuuta 2017

Adventtisukanlaista, tai melkein...



Adventtisukkaohje löytyi jo adventtien aikaan, tai osaset ohjeesta. Aloitin vasta nyt, joten taitavatkin olla alkuvuosisukat.  

Lauri neulelankaa 3. puikot. 

Ihan ohjeenmukaan aloitin, kantapään jälkeen vaihtelin kuviota kun alkuperäinen olisi vaatinut ohjeen seuraamista mihin en sillä hetkellä mil-lään (!) mukakyennyt.

Himpun isot mutta aivan mahtavan lämpimät! Vilukissa vei omakseen, tarttee tehdä itselle toiset. 

Iloa Uuteen Vuoteen ! W iiks

tiistai 8. joulukuuta 2015

Kirjoneuleen kiertelyä





Miten nopeasti tällainen "ei ihan 2o 2n" huivinlainen tippuukaan puikkoloilta (2kerää isoo veikkaa paaaksut puikot).  Ja miten kovasti sama tikuttaja kykenee keksimään sijaistoimintoja, kun kyseessä on kirjoneule. Kumma juttu.

Olen tänään leiponut joulutorttuja. Siivonnut vessan. Käynyt kirjastossa. Jäänyt jutustelemaan niitänäitä jokaikisen ihmisen kanssa joka on tielleni sattunut, eikä karkuun ehtinyt. Ja haa! Päivitän blogia. 

Kun Mua Ei Huvita Pätkääkään Mikään Kirjoneule Sukka .

Mitä kaikkea ehdinkään tässä joulunalla vielä tekemään...

Vaikka surffaamaan blogeja joissa aukeaa joulukalenteriluukkuja?
Emmo ja http://esmeraldas.bellablogit.fi vaikka alkuun. Näitä katselisi vaikka kuinka monia... ehdotuksia?

Nou ressi hei! Jatketaan, nyt voi lopettaa kun saa lähteä nukkumaan, eikö?
W iiks


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Huivinlainen





Novitan huurretta 100g. Kuvio langankiertoja pudottelemalla. Helppoa ja nopeaa, kaksinkertaisella langalla ja paksuilla puikkoloilla.

Pääasia että sai langan pois lootasta kuleksimasta. Ei tartte enää ostaa tämänlaista lankaa. Ei oo mun lempparia...

Kevät. Ah.

W iiks

Ai niin, ja plus 50g jokilankaa. Kiitos Jenzkujee ;)

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ihan huovutettu



Toinen kerta toden sanoo, tai Ei Sinne Päinkään. Vihreää, sileää. Jep jep. Noppahaasteeseen hieman tarkempi osuma. 

46g Puroa. Löytöretki laatikon syövereihin oli menestyksellinen. Löytyi pari nyssäkkää jämälankoja tähän huovutettuun patalappuun. Kunhan tikuttelin, sileää. 4. puikolla 3 s per puikko. Lisäykset joka puikon eka s ja toiseksi viimeinen. Neuloin etu ja takareunasta. Paitsi silloin kun en lisännyt. Täysin Fiilispohjalta. 

Ulkoreunaan tein kaksi rundia tyyliin *langankierto, 2oikein yhteen*. Kun tuntui  siltä.

Se on vuoan alla siksi koska Sillä ol pien lörpötys onkelma. Kuvanreunaan löytyi puhalluskukkia. Kesää odotellessa....

W iiks


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Nopan LukuTaito




Kuvassa näemme Varrelliset-Huopatossut-Aikuiselle Lankahelvetin blogista ohje. Aivan ihanat!! Lankaa kului 129g. Varsiin Nallea kaksinkertaisena, ja huovutettu osio Joki - lankaa. Jokea ei ihan 100g, Nallea ois menny enempikin mutta lanka loppui, VoiVoiVoi. No joo, ihan toimii näin. On ne kaksinkerroin silti nuo varret.

Nämä oli muka oleva Noppahaasteen mukaiset. Kun sain ekalla nopalla 5 eli vihreää ja toisella heitolla nummeron 2 eli sileää. 

Buah hah haa. Just joo. No puolehkosti sinnepäin, ehkä. Hooh. No mutta hei, taisto jatkuu! Iso kiitos Amrialle PuikotSuihkimaanInnostusTakaisin haasteezta! Auttaa jo nyt ;D

Wiiks    vihreä vihreä vihreä vihreä vihreä vihreä vihreä vihreä


keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ailin lapaset





7veikkaa vaaleanpunaisena ja ruskeana. Näihin kului 88g. Nyt loppui tuo vaaleanpunainen mutta ruskeaa jäi vielä hiukan, johonkin... projektiin.

Nämä ovat moneen kertaan tehdyt ja hyväksi todetut Ailin lapaset. 

Ihanan lämpöiset. Hyvät pitää. 

Hyvää viikonjatkoa, olkaa reippaita!

W iiks

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Minecraftia lapastimiin





Näihin sitä ruskeaa Seiskaveikkaa meni 67 g. Ihan perus lapastimet, 3 ja puolen puikkoloilla, 10s per puikko. 

Neitokainen kynäili äkkiseltään kuvan ruutupaperille ja esitti kainon toiveen saada kuva lapasiin. Se on Minecraftin Creeper. Mitä ikinä se sitten onkaan. 

Enhän Minä Osaa Kirjoneuloa!! Eikä se toimi noiN! Yritin päälle värkkäillä sitten kuviota, mutta yksi ruutu vierekkäin ja yksi ruutu päällekäin ei todellakaan vastaa pikkupikku neliötä. Siitä tuli ihan muodoton. 

Vanhat Kunnon Ristipistot tuli mukaan kuvioon, kun mitään muuta ei mielikuvitus kyennyt tuottamaan. Ihan okei kuulemma. Kyllä minä sanoin että kertoo jos puretaan ja mietitään... nyt vielä kelpaa...

! W iiks

lauantai 14. helmikuuta 2015

Maariat




Iiihanat sydän sukkastimet! Nämä Maariat on aika herkut... Selkeä ohje, tulivat nopsaan puikkoloilta.  Sukan kärkikavennukset tein kylläkin ihan fiiliksellä, ja erilailla kuin ohjeessa, kun tuntui siltä.

Taidampa tehdä jossain vaiheessa toisetkin. 87g. Lanka Novitan oiskohan tuo joku kirjava Opi villasukka lanka? On niin sekava kääre että hitostako siitä tietää mikä sen nimi on? Se sanoo myöz: Luistelkaa parketilla. 

Ei ole tainnut vetästä kierrosta meidän yläkerrassa. Siellä on puulattia hiukkasen hiomista vailla... 

Iloista Ystävänpäivää!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Patalappua tyrkkää





Nallea ja Seiskaveikkaa patalappuun 34 g, Patalappuja a la carte kirjasta ohje. Kyllä nämä kattilan alla menee, mutta ihan hotprooffi ei taita olla oikein kuumaa tavatessaan. 

Tarttis varmaan jossain vaiheessa laskea yksi ynnä toinen miinus kolmas tuohon laihikzeen... mutta jätetään toiseen päivään. Plussaa on tullut 450 g Seiskaveikan muodossa, vaaleanpunaisena, ruskeana ja vihreänä. Osa on jo puikkoloilla, kaikelle on Suunnitelmia....

maanantai 9. helmikuuta 2015

Patalappuskoita




Tein vuosi tai pari sitten kasapäin patalappuja. Virkaten. Tämän kirjan melkein kaikki mallit. Lainasin kirjastosta muutamaan otteeseen, ja lopulta ostin itselle kun oikeasti näillä ohjeilla tuli valmista aikaan.

Nyt kuluttelin puuvillalankoja näihin kahteen  103g yhteensä. Koostuvat kahdesta kerroksesta ja ovat juuri näppäriä kattiloiden alle. Vähän hassuja värejä, mutta sou vaat ?

Oikeesti pitäis olla sellanen Kangaslaihiskin! Nimimerkillä, mikään renttu ei liiku eikä kone ronksuta eikä omistaja kiroile. Ideoita ois vaikka kuinka. KuKAAN Ei Toteuta.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Voi Sukka




Sukkaa pukkaa kun ovat niin helppoja. Tulee kerros tai kaksi siinä sivussa jos ehtii sohvanmutkaa kuluttamaan. 

Näiden ohje löytyi Kardemumman talosta. Vadelmaiset nimeltään. Lankaa kului järkyttävät 50g. Jestas sentään. Tommottiis ohkasta lankaa. Jonka vyöte on jossain ihan muualla kuin langan ympärillä. Ei mitään muistikuvaa. Ihan blank.

Joko olen tunnustanut ostaneeni kerän Novitan Huurretta? Oli alennuksessa? Siitä voisi tulla hihatin? Jos ois kiva ohje? Ennooviälöytännä.

torstai 29. tammikuuta 2015

NoRmaali Myzzy




Neitokaisen Normaalihko Myzzy. Ihan omasta päästä, palmikkoa ja oiskohan toi jotain H elmiNeulosta? Ehkä on ehkä ei... Novitan Isoveljeä napsahti tähän 93 g. Ou nou. Paljonkohan laitoin silmukoita... 80?

Ja näiden kamuksi neuloutui lapastimet Lovikanlaisella ohjeella. Myös Isoveljeä, 87 g. Voitte kuvitella ne tähän, kuvasta tuli vaan musta möykky, joten... Silmukoita 32. Peukaloa varten 5s erilangalle. Ja yhteensä 13s peukaloon sit loppuviimein. 

Lapastimet oli tehtävä, sillä löysin laatikosta langat... köh. 

EiSiitäSenEnempää.

torstai 22. tammikuuta 2015

Piirakkasukat



Perinteistäkin perinteisempää pitsineuletta tyrkkää. Piirakkasukkien ohje löytyy Novitalta. Lankana Nallea 66g (kylläpä tätä väriä riittääkin). Oiskohan ollu 3,5 puikot? En itse pidä kauhean kireistä/tiukkaan neulotuista sukista, joten teen mielummin isommilla puikoilla, että saan plötkömmät. Sellaiset jotka taipuu, juunou? 

w iiks





torstai 15. tammikuuta 2015

Ruttusukat



Tällaisten Ruttusukkien tekoon löytyi ohje Lankahelvetistä. Selkeä ohje olikin. Olihan ne tehtävä. Ne söi 95g Nalle lankaa. Turkoosia ja tuollaista pätkärääkättyä.

Paljon napsutellut Ravelryssä ja Ullaneuleen netissä. Keräillyt ohjeita... Mielessä pyörii hihatin? Bolerohko? Kun löytyisi kiva ohje. Tai sitten mennään ihan yhdellä pötköllä kun ei jaksa edes ajatella siis... perinteisesti.


maanantai 12. tammikuuta 2015

Myssy Capucine



Capucine myssy ohje ravelrystä. Tähän meni tingeltangelilankaa 70 g. Sitä missä on noita paljetteja? Viimeiset metrit meni tupsunlaiseen. Nyt sitä lankaa ei enää kiemurtele laatikon pohjalla. Lankalaihis etenee, ja takapakkia ottaa 100g verran, neiti halusikin Mustan Myzzyn... sellaisen Normaalin. Niimpä.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Lankalaihista kehiin




Näppituntuma blogissa vedellään tänäkin vuonna lankalaihista. Mukaan tempautuu hän. Vaikkei lankaa ihan hirmuisia määriä laatikoissa olekaan, ei se vähäkään tunnu sieltä mihinkään liikkuvan. Oltaisiinko realisteja ja laitettaisiin joku järkevä määrä poistumaan? No eipä olla. Vedetään miinusta 2 kg? Jep. Puntari otetaan joku kaunispäivä, tällä hetkellä riittää, että punnaan valmistuvat? Ja lisätään sitä mukaan kun tilauksiin sortuu, eiköstä juu?

Lisätään tähän soppaan postaukset tabletin kautta. Kuten huomataan, kuvien muokkausta ei tällä vehkeellä vielä harrasteta ollenkaan. Eikä löydetä tallennettuja kuviakaan. Ja kirjoitusten korjausta on enempi kuin ikänä. No, tulipahan kokeiltua?

Kaksi kiloa on muuten hei aika paljon... paljonkos ees sukkapari painaa?? 

Kiitos Jenskujee, sait HenkinenTuki pestin tähän touhuun. OnneksiOlkoon! Mites sellainen exelin lankataulukko tehtiinkään? 

Metsien keskellä on kylmää ja tuulista. Siitäkin huolimatta, 
Kaikkea Hyvää Uudelle Vuodelle 2015!

Wiiks

maanantai 27. tammikuuta 2014

Puikoilla





Amalian haasteeseen mukaan tämän huivin matkassa. Lanka Wool, 4 :n pyöröillä.
Ohje löytyy Ravelrysta. Helppo, nopeahko, isohko (no joo pienemmillä puikkoloilla tulisi pienempi). 

Nyt puikoilla on sukat ja pipo. Fiiliksen mukaan tikuttelen. Kortit lojuu täysin vaiheessa pitkin pöytää. Nyt lappamaan kermavaahtoa pullanväliin. Ja ehkä hieman mansikkahilloa. Harjoitellaan laskiaista varten...


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Plö



Ravelrystä (vai-oliko-se-sieltä) bongattu plö. Näitä amigurumi ohjeita tallentelin koneelle talven pimeinä iltoina, kun jotain piti tehdä mutta mihinkään massiiviseen ja pitkäjänteiseen ei innostus riittänyt.

Ystävänpäiväksi (köhän se oli) biailin pantteriaskien kansiloista vihkosia, sisälle giljotinoin keltaisia, valkoisia ja mustia papereita... nauhat tietysti samaan sävyyn (kun sattui löytymään).

Ihanaa kun aurinko paistaa j a illallakin on vielä valoisaa. Kyllä se kevät sieltä hiipii nurkkiin...




lauantai 18. helmikuuta 2012

Lapastimet




Talven pakkasilla iskee neulostus - tai ainakin vimma kerätä pitkin poikin nettiä ihanaakin ihanampia ohjeita kaikkiin lämpöisiin neuleisiin... printata ne ja laittaa odottamaan lankojen kanssa hyllylöille.

Nämä lapaset Suuren käsityölehden ohjeella (marras-joulukuu 2011). Mitkä lie runotyttötyylin puikotukset. Ohjettakin piti tankata moooonta kertaa, kun meni yli ymmärryksen siihen asti että asia valkeni. Sitten kun valkeni, näitä näpersi kaksikin paria aika nopeasti. Ihan ookoo.

Hyvä että jotain valkenee, aina välillä. Pari päivää meni täydessä pössyssä kun öljypoltin tuprutti väärään suuntaan. Miehen, Pannuhuone-Sedän ja parin Nuohooja-Ritarin avuin saatiin kuitenkin savut kohti korkeuksia (auttaa, kun piippu ei ole tukossa). Eilen, töiden jälkeen, mopattuani koko tönön (alimman kerroksen kolmeen kertaan) saatiin ilmapiirikin raikastumaan. Ehkä tänään ehtisi jotain puikottaa... ellei mene lankuttamisen puolelle sohvanmutkassa.

Joko joulu meni? Oliko kaikkea sitä, mitä toivottiinkin? Hyvä juttu!


keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Klippari virkattuna

Mia Bengtssonin - Amigurumi kirjasta - löytynyt söde klippari virkkautui sinisistä seiskaveikoista kakkosen koukulla. Simmutkin virkattiin sillä taloudesta ei löytynyt sopivia helmiä kyseiseen tarkoitukseen (olettekos kokeilleet puukon ja vasaran kanssa halkaista muovista helmeä? ei kannata - piin teer dan tät).

Mukavia ohjeita ja selkeitä, helppo toteuttaa. Tosin tällaiselle että-mä-en-jaksa-yhdistellä-näitä-osasia-ihmiselle riittää pari palapelivirkkausta.

Kelien kylmetessä alkaa neulotuttamaan, ajatuksiin hiipii kuvia lämpöisistä lapasista, pipoista ja pitsineulesukista. Jos oisi aikaa aa niinkuin on mieli, niin...