Tausta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jotain ihan muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jotain ihan muuta. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. helmikuuta 2018

Kevättä odotellessa...




Lunta. Pakkasta. Lunta. Narskuvaa pakkaslunta. Koiran tassuihin palleroiksi paakkuuntuvaa lunta. Kimaltelevaa kaunista kylmää lunta. Poskia pureskelevia pakkasia. 


Pikkuhiljaa hieman valoisampia päiviä. Auringossa  hehkuvaa lunta ja jäätä. 


Pirskeleen pitkä talvi alkaa olla voitettu. Ihan kohta. Saa napsutella joulukukat pois. Tehdä vaikka mikä-lie-lei hyasintista, ja viedä pihalle roikuskelemaan. Tuo kappale lähti jo jouluna. 


Joulua ennen poikettiin ihan ekaa kertaa Tallinnassa. Joulutorilla jopa. Juotiin alkoholitonta glögiä ja nassutettiin namusia. Syötiin sammakonreisiä ja kierreltiin kaikenmaailman kauppakeskuksia.


Onneksi kohta on kevät. Valoisa ja lämmin. Saa kaivaa multapussit verstaalta. Etsiä uusia rassukoita plantasille taistelemaan elämästään... Jospa tänävuonna...

Ens kuun jälkeen on jo huhtikuu! W iiks

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Joo joo...





Blogi lojuu omassa pikku maailmassaan ilman bloginpitäjän osallistumista. Täällä ei ole nyt mitään mikä etäisestikään muistuttaisi yritystä muuttaa asiaa millään tavalla.

Mutta hei, niille jotka tänne vahingossa ovat eksyneet; saatte iloisan kesäisen kuvan iskän ja meidän muidenkin mussukasta. Perus-berni. Luonteensa mukaisesti neiti istuu varpailla ja nojaa lopulla kropalla koipeen että saa mahdollisimman paljon kosketuspintaa :)

Ollaan me niin maan kauhiasti halailtukin. Rapsuteltu. Rutisteltu. Leikitty. Opeteltu. Ja lista alusta taas -ei pakosti siinä järjestyksessä-.


Hyvää Talvea toivotellen W iiks.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Sukkapuikot pihlajasta




Kumma juttu mitä kaikkea päässään pyörittelee. Vielä kummempi juttu mihin ne ajatukset sitten viekään... 

Mietin tuossa joulun alla noita bambupuikkoja. Että miten ne niitä oikein tekee... Puristetaanko ne jotenkin... Töistä vanhempien luo ja mainitsin mietinnöistäni. Guugelointi vei erilaisten kuvien pariin... Kuten tänne... 

Ja sitten tietysti ne youtube videot... joissa sorvataan pikkupikkupalikoista vielä pienempiä puikkoloita. No niihinhän iskä tietysti tarttui. Kun se sorvikin löytyy. Ja pala pihlajaa (olikohan se oksa jolta pikkuveli kiivetessään tippui ja mursi solisluunsa ranteensa ? ).

Kuvassa (joo, pitää taas ottaa kunnon kamera käyttöön, tää tabletin on aika kurja) 3mm pihlajapuikot 15 cm pituiset. On tasaiset. Siloiset. Muutamat sukat neulottuna. Tykkään niiden väristäkin!

On se aika epeli! Mitäs sitä seuraavaksi mietiskelisi...

W iiks

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ihan parhaat keksit



Löytyi niin loistava keksiohje että ihan pakko levittää sen mahtavuutta pitkin nettiä!


Näitä kyllä kehui ihan kaikki jotka pöydän äärelle pääsivät. Jopa papparaiset. Näitä saa kuulemma tehdä lisää ihan milloin vaan. Ilo sinänsä, sillä helppoja olivatkin. Jätin osan pakkaseen ja paistoin toisena päivänä. 

Kämmenen kokoinen keksi on se Juuri Oikean Kokoinen Keksi!

w iiiks




sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Askartelumeri Seinäjoella



Seinäjoella tällaista kivaa la 31.03.2012 klo 11-16

*klik klik*

lauantai 15. lokakuuta 2011

Syksy on ja kesä on pois





Syksy on ja kesä on pois, talvea ootellaan.
Syksyisen tuulen soivan nyt kuulen,
kuu loistaa taivaallaan.

Posliininmaalauksessa viimevuonna valmistunut mustikkalautanen. Mustikat maalattu siveltimellä ja töpöttelemällä maali tasaiseksi, useampaan otteeseen. Lehdet jne. vaan vedetty maalista vapaaksi semmosella kynämäisellä kumipääjutskalla (...joo unohdin mikä sen jutun nimi on, jos joku muistaa voi kertoa... ei lyijykynä, sen minäkin tiedän).

Nämä jää vapaavuodelle, kuten moni muukin asia. M i n ä jään "vapaavuodelle". Ei töistä, ei suinkaan, eikä perheestä, vaan kaikesta mikä velvoittaa, aikatauluttaa, kaikesta siitä, mikä ei ole todella oleellista ja no, oleellista.

Minä EN kotoile ( -siinä muuten sana josta en pidä ollenkaan. Tökkii ja pahasti. Niin pakolla väännetty että se ihan narahtaa lauseessa.), sillä sitä olen ( ja niin on muuten moni muukin) tehnyt jo monta vuotta ilman suurempaa hössötystä tai pakonomaista tarvetta määrittää ja korostaa olemistaan. Jurppii ihan moinen, ai huomasitte?

Joskus täytyy ottaa lunkimmin, kerätä menetettyjä voimavaroja ja miettiä. Ihan oikeasti katsoa ympärilleen ja olla rauhassa. Tehdä jotain ylimääräistä vain silloin kun tuntuu siltä. Kun oikeasti on aikaa. Eikä ressata kaikella tekemättömällä. Kotona voi myös vain olla. Ajatteleminen, se vasta rankkaa onkin...

... ja muistaa, että ne on ihmiset jotka ovat tärkeitä.





Syksy on, sen aika on nyt saapua vuorostaan.
Linnut on hiljaa, peltojen viljaa kuu katsoo taivaaltaan.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Se on täällä taas..

...hupsua, miten sitä talven aikana unohtaa lintujen liverryksen. Auringon lämmön iholla ja maan tuoksun.

Kuvia otettu juu, kuvankäsittelyohjelma rompulla paikassa x. Kukaan ei ole ottanut asiakseen etsiä sitä. Siihen saakka ollahan ilman kuvia. Niinkerta.

Jotain hilpeää Kirsi-Marjan blogistakin bongattua:

UUTTA KEVÄÄSEEN

Hiukset
- Osta marketista vaalennusväri ja pidä sitä liian vähän aikaa päässäsi.
Saat kivan keväänkeltaisen hiussävyn. Sopii myös pääsiäisen tunnelmaan.

Vaatteet
- Leikkaa farkkujen lahkeesta 20 senttiä pois.
- Tadaa, kevätcaprit!

Sisustus
- Pese ikkunat. Paitsi jos et jaksa, niin älä pese.

Ruoka
- Keväällä on ihana ostaa parsaa. Parsanippu säilyy jääkaapissa pari
viikkoa ja sitten sen voi kätevästi laittaa biojätteeseen.

Meikit
- Tänä keväänä muotia ovat kirkkaat värit. Niin kuin viime keväänä. Ja
sitä edellisenä. Se viisi vuotta vanha oranssi luomiväri on siis ihan
hyvä.

Näin helppoa se on, eikö? Ihanaa oloa uudistuneelle minällesi!

lauantai 28. elokuuta 2010

Nimi Pullalle


Tossuttimet Pullalle, mieheni siskon pojalle. Pojasta leivottiin isoveljen (4v) toimesta "Pulla" jo sairaalassa. Huomenna pikkumiehen pitäisi saada ihan oikea nimi. Luulen kuitenkin että kestää jonkun aikaa että pääsemme Pullan yli ja alamme käyttää ristimänimeä...

Mari lähetti kesällä ihanan avaimenperän, alkuperäinen idea tälle löytyy Finnstamperin Sarilta. Piti näitä väsäillä itsekin, kun tuli joskus ammoisna aikoina osteltua nuita lasiglönddejä. Ninskulaiselle mörköilyä, Huille tulostin hänen oman kuvansa pienennettynä lasien väliin.




Ny on pakko pitää leivontamuistelo:

Kuolailin aikani netissä ja lehdissä näkyviä kuohkeita marenkikermakakkuja. Tiedättehän, niitä korkeita unelmia joissa vadelmat tai mansikat notkuvat kermavaahtokiekuroiden välissä... sitten oli ihan pakko kokeilla...


Olettekos ikunas miettineet, miten ne ihanat marenkikakut sitten leikataan?

Kokeilu 1. Veitsenkärki varovasti vaahdon läpi marenkiin... ja koko hököstys painuu kasaan ja sisälmykset tursuavat pois välistä.
Kokeilu 2. Otetaan haarukka jolla pidetään kakkua paikallaan, kun veitsellä "sahataan" kakusta palasta. Varmaan arvasittekin jo? Jep jep, koko hököstys heiluu ja sisälmykset tursuavat pois välistä.

Ikinä en ole väittänyt olevani kovinkaan kärsivällinen, joten kahden kokeilun jälkeen kiskaisin hihat ylös, vedin ponnarin tiukemmalle, otin tukevan haara-asennon ja läimäsin sen hemmetin veitsen sen hemmetin kakunrähjäkkeen läpi.

Onnittelut sille ken valitsee reilunkokoisen lautasen, sillä hän ei joudu kaapimaan osaa sisällöstä pöydän pinnalta...
meillä muuten ei tehdä enää sellaisia kakkuja... Mutta jos joku osaa leikata moisen niin että sisältö pysyy noin niinkuin omalla paikallaan, niin vinkkejä otetaan vastaan...

maanantai 24. toukokuuta 2010

Toukokuu touhua täynnä


Blogittelu ja bloggailu baussi.

Toukokuu on synttäreitä täynnä.
Vilskettä ja vilinää.

Ihan pihalla kasvaa ties-mitä.
Näitäkö minä sinne olen syksyllä tuupannut?
Onnekseni ne eivät vaadi minulta osallistumista.
Kukoistavat ihan omissa oloissaan.

Kesää odotellessa; Wiiks

lauantai 26. joulukuuta 2009

Lunta ja pakkasta

"Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydän untaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta."

On Talvi ! It is Winter!

tiistai 20. lokakuuta 2009

Huivitti



Stranglingvinescarf
Designed by Nicole Hindes

Sain lahjomuksena (kiitos Henna!) kerän Mohair Luxia, pehmeää ja niin kovin kauniin väristä. Koska Paikallisesta lankomusliikkeestä kun ei löytynyt kaveria kerällä, tästä huivista tuli hiukkasen lyhyempi kuin olisin ehkä suunnitellut. Tosin ei haittaa, saa tuonkin kaulan ympärille ja hengityskin vielä kulkee. Nopea ja näppärä (ja ilmainen) ohje löytyi Ravelryn syövereistä. Sen verran muokkasin ohjetta, että tein vain kolme mallikertaa, muuten hengitys ei ehkä olisi kulkenut.




Kasil -kiits.

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:

-Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
-Kopioi kuva ja liitä blogiisi
-Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
-Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
-Anna tunnustus seitsemälle
-Linkitä nämä blogissasi
-Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Seitsemän asiaa minusta, lyhyesti: hukkaan sanoja, talomme syö tavaroita, minulla ei ole tarpeeksi villasukkia, pidän yli kaiken itsetehdyistä lahjoista, olen laiska blogaaja, pidän lukemisesta, ensimmäiset joululahjat on valmiina.

Kamut hei (esim. Nellastiina, Anu, Miimu, Henna, Heli, Risulintu, Jeenni... ) jos tuntuu siltä, niin ottakaa tämä tästä ja napsutelkaa blogitsuikkeihinne. Olen ihan liian laiska alkaakseni linkittelemään tämän enempää.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Päivänpaistemuffinssit á la Wiiks


Kuuluvat kraaterimuffinien heimoon.

Jep, tällä viikolla ei oikein ole onnistunut nuo bakade kaakadet...
...mutta ei kai sitä huomaa ?


Nyt on pimeetä, märkää ja kylmää. Suomeksi: syksy. Yäk. Yäk, yäk, yäk.

Mies nimesi nämä, kuulema "paistaa päivä niin hienosti läpi..."

Hymph.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Ihan kesä!


Kesällä ongitaan, mansikoistetaan (kukaan ei halua olla talvella marjatta...), hengataan pitkin pihoja, tehdään miljuuna tuorejuustotorttua (suklaa, valkosuklaa, mango, appelsiini.. you name it we´ve done it) ja väistellään kaiken maailman askarteluja ja korttien vääntöä niin maan kauhiasti.

Ainoastaan yksi ainua räjähdyslaatikko on valmistunut ystävän kolomekymppisille. Kortteja ei senkään vertaa, saati sitten minejä tai tikutuksia. Ehkä sitten syksyllä, kun on kylmää, märkää ja pimeetä. Juuri sitä. Mutta ei ajatella nyt -kun on vielä kesä!

Ihanaa ja aurinkoista kesää ihan kaikille!

maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulua


Se olisi Joulu taas. Ihme miten aika lentää ja kuukaudet kuluvat -ihan huomaamatta.
Joulun fiilistä seuraavasta youtube pätkästä; joka toimii hitaimmallakin yhteydellä...

Petri Laaksonen:
* Tulkoon Joulu *


lauantai 1. marraskuuta 2008

Backgroundia

...Testailen noita *ilmaisia taustoja*... Tuupataan kesemmällä valmistunut kantrigööl muhkuraisine säärineen kuvaan. Jos sitä on pistänyt vaikka hyttynen? Parvi hyttsysköjä? Eikö? Leppeää viikonloppua kuitenkin !

maanantai 13. lokakuuta 2008

"All of them are standing in a row..."



"I´ve got a lovely bunch of nypyläts"

Sain vihdoin ihka omat nypylät -ja ystävät vihdoin omansa lainasta takaisin. Piti tehdä pussukka. Ihan pakko. Kuka niitä nyt muovipussissa pitäisi... Hiljaista on, osittain syynä nypläyskurssi... ottaa aikaa. Olen jo aika hyvä nypläämään takaperin!
"All of them are standing in a row..."

Miten niin en näkisi suppilovahveroita vaikka seisoisin niiden päällä????


"...Big ones, small ones, some as big as your head..."

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Edelleen kesä?


On se vieläkin kesä, vaikkei kelien puolesta aina uskoisi. Nyt on sitä kaivattua sadetta saatu ja lisää tulossa roppakaupalla. Orvokit mummulassa kukkivat ihanasti, ovat viimekesäisestä amppelista sinkoilleet pitkin nurmikkoa. Lämpimikseni aloitin uuden Kiri-huivin kun Revontuli tuli valmihiksi. Kelien kylmetessä saa lämpöä näinkin:

Jep -10/10 chili sauce "Aussie Backburn". Muutama tippa tätä ja varmasti korvat alkavat punoittaa kilpaa poskien kanssa hikikarpaloiden helmeillessä otsalla. Ensi hätään ryyppy punaviiniä, ja kun toteaa ettei se auta, saa lasten maitolasit kyytiä: "Äitiii! Son mun maito!!!"

Jotkut Aussi-devilsit oli tagittaneet auton takaikkunan...


Se älytön renkutus pyörii päässä... laita kesämono jalkaan tästä se kesäloma alkaa... vai miten se meni... Valvomon viimekesän hitti? Löytyiskö netistä? Ratio hukkasi kanavan juuri kesken piisin...

Kyllä maalla on mukavaa !

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Wappu wau


Simat jääkaapissa, rusinat nousseet 1 cm pohjasta ylös. Vähiin käy aika ennen vappua... Saa nähdä onko juomana vaan Pommac. Lapset virittelee serpentiiniä ympäri taloa. Viuhkat heiluu... Jos viuhkan palaset kastuu, ne saa lattiasta pois vain hiomapaperilla. Voiskohan tuolla vappuviuhkan jämällä värjätä käsintehtyä paperia...

Vappuna grillataan -eikös juu -satoi tai paistoi. Meillä tykätään herkkusienistä, joissa on sisällä tuorejuustoa ja ympäri kietaistu pekonin viipale. Mites teillä?

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Eilinen meni jo


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Messu-reissu onnellisesti takana. Tamperetalo on väkeä täynnänsä. Varsinkin yläkerta (nukke ja nukkekoti-o-sa-to) oli ihan täpösen täynnä. Pöytien edessä oli ainakin kolmen-ihmisen-paksuudelta porukkaa. Ostokset jäivät 4 euron tienoille... Köh, mutta alapuolella oleva kuva tasoittanee finanssipoliittista puolta reippahasti.

Kuten kuvasta näkyy, Sinooperin pöytä kutsui luokseen vastustamattomalla voimalla. Kangasta vihdoin, juuri noita ihania kuoseja -oi! Kuvioarkkeja... ja Tapion kaupan "tiskiltä" kool aideja.

Täytyykö tästä sanoa jotain?