Tausta

lauantai 26. joulukuuta 2009

Lunta ja pakkasta

"Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydän untaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta."

On Talvi ! It is Winter!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Hyvää Joulua! Merry Christmas!


Aika suorastaan hurahtelee ohi. Välillä pääsi tekemään synttärikorttiakin, niiden miljuunien joulukorttien sekaan. Halusin kokeilla tuota *taiteltua kuorta*. Näppärä ja jämäkkä. Tein muutaman ylimääräisenkin...



Posliininmaalaus kurssilla testailin valuvia lystereitä. Ostin tuollaisia kahvikuppeja (kun sai halvalla) ja kotona huomasin että eihän niistä voi etes juoda, kun kahva on ihan väärään suuntaan vänkyrä. Kuppi olisi kenollaan koko ajan ja kahveet herra-ties-missä. Näistä tuli sitten neulatyynyjä. Pitsi on kupin sisäreunassa kiinni glossy accentilla. Neulatyyny osio on simppelisti pyöreä kangaspala vanulla täytettynä ja palluraksi kiinni ommeltuna.



Ja ne joulukortit. Tein itselleni uuden-vuoden-lupauksen, vaikka jouluakaan ei ole vielä kunnialla ohitettu. Ensi vuoden joulukortit ostan koo-aupasta. Ja jos jää aikaa, saatan tehdä itse yhden. Maksimissaan kaksi. Ellei aika kultaa muistoja (niinkuin häkellyttävän usein käy).


And Hui, here is sort-of-English for you:
The envelope on top of the post is folded, link how to make one is *here *. Below that: Cup is for needles, because it is impossible to drink from it. Handle is all wrong -you know...
I made so many christmas cards I never thought possible. Next year I `ll buy all and make just one or two - really!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Joulukortteilua


Ostin Seinäjoen messuilla Heinikasta joulutähtileimasetin... tai jotain. Oikein kivat leimat, ainoa heikkolenkki ruotsinkielinen teksti... siis siinä joulutekstileimassa. Tuossa joulutähdessäkin on naapurimaankieltä mutta ei sitä muun rävellyksen alta huomaa, joten se ei haittaa...

Nyt kun maassa on hanki (no okei, pari hiutaletta ainakin) ja on mar-ras-kuu (kamalaa -se yllätti minut tänäkin vuonna... marraskuuuu) pitäisi joulukortteja vääntää joka ainua hetki että saa kaikki valmiiksi ilman perint -äh, perusteellista paniikkia.

Toisaalta...

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Baktus -the huivi

Helppo ja nopea Baktus - linkkaa ja tikuta, niin on tehnyt moni moni moni muukin. Minä tein perus Baktuksen Novitan Puro (Kanervasta) villalangasta. Pehmeä ja kutittamaton. Kaksi kerää ja ihan on sopiva takin alle. Kutosen puikoilla ei kauaa kalistella, joten näitä tekee ilokseen pienessä räkäkääkkätaudissakin.

Nyt takaisin sohvanmutkaan hunajateen kanssa. On se kumma miten paljon ihminen voi aivastella ja niistää yhdenkin päivän aikana... pysykäähän terveinä!

torstai 29. lokakuuta 2009

Bunkalankamatto 1:12


Voi sitä ilon ja onnen päivää, kun levitin lipaston laatikot lattialle etsiessäni Wooperilta saatuja bunkakirjontalankoja! Tietenkään niitä ei löytynyt juuri niistä laatikoista, mutta sitäkin enempi kaikkea muuta mitä luulin hukanneeni. Luultavasti minulla on liikaa säilytyspaikkoja? Tai arkistointini lirii -ja pahasti? Tästäkin huolimatta Helin ohjeen mukaisesti sain virkkuukoukulla tökittyä langat kankaalle ja Tacky Glue on edelleen askartelijan paras kameli.

Aurinko paistaa ja maassa on hitusen lunta.
Loistavaa loppuviikkoa!

tiistai 20. lokakuuta 2009

Huivitti



Stranglingvinescarf
Designed by Nicole Hindes

Sain lahjomuksena (kiitos Henna!) kerän Mohair Luxia, pehmeää ja niin kovin kauniin väristä. Koska Paikallisesta lankomusliikkeestä kun ei löytynyt kaveria kerällä, tästä huivista tuli hiukkasen lyhyempi kuin olisin ehkä suunnitellut. Tosin ei haittaa, saa tuonkin kaulan ympärille ja hengityskin vielä kulkee. Nopea ja näppärä (ja ilmainen) ohje löytyi Ravelryn syövereistä. Sen verran muokkasin ohjetta, että tein vain kolme mallikertaa, muuten hengitys ei ehkä olisi kulkenut.




Kasil -kiits.

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:

-Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
-Kopioi kuva ja liitä blogiisi
-Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
-Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
-Anna tunnustus seitsemälle
-Linkitä nämä blogissasi
-Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Seitsemän asiaa minusta, lyhyesti: hukkaan sanoja, talomme syö tavaroita, minulla ei ole tarpeeksi villasukkia, pidän yli kaiken itsetehdyistä lahjoista, olen laiska blogaaja, pidän lukemisesta, ensimmäiset joululahjat on valmiina.

Kamut hei (esim. Nellastiina, Anu, Miimu, Henna, Heli, Risulintu, Jeenni... ) jos tuntuu siltä, niin ottakaa tämä tästä ja napsutelkaa blogitsuikkeihinne. Olen ihan liian laiska alkaakseni linkittelemään tämän enempää.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Päivänpaistemuffinssit á la Wiiks


Kuuluvat kraaterimuffinien heimoon.

Jep, tällä viikolla ei oikein ole onnistunut nuo bakade kaakadet...
...mutta ei kai sitä huomaa ?


Nyt on pimeetä, märkää ja kylmää. Suomeksi: syksy. Yäk. Yäk, yäk, yäk.

Mies nimesi nämä, kuulema "paistaa päivä niin hienosti läpi..."

Hymph.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Ihan kesä!


Kesällä ongitaan, mansikoistetaan (kukaan ei halua olla talvella marjatta...), hengataan pitkin pihoja, tehdään miljuuna tuorejuustotorttua (suklaa, valkosuklaa, mango, appelsiini.. you name it we´ve done it) ja väistellään kaiken maailman askarteluja ja korttien vääntöä niin maan kauhiasti.

Ainoastaan yksi ainua räjähdyslaatikko on valmistunut ystävän kolomekymppisille. Kortteja ei senkään vertaa, saati sitten minejä tai tikutuksia. Ehkä sitten syksyllä, kun on kylmää, märkää ja pimeetä. Juuri sitä. Mutta ei ajatella nyt -kun on vielä kesä!

Ihanaa ja aurinkoista kesää ihan kaikille!

perjantai 29. toukokuuta 2009

Jehkotar #59


JCC:lla olikin mahdollisuuksia vaikka muille jakaa. Tässä oma sekametelisoppa. Luulee olevansa luonnoksen mukainen - ja aika paljolti leimattua, 3d pääsi mukaan kun en ole vieläkään saanut väritettyä mitään. Rasittavaa. Ja miksi tuo kohojauhe möykkyilee? Eikö sitä ole tarttunut Brilliancen musteeseen tarpeeksi?

Siitäkin huolimatta; aurinkoista viikonvaihdetta!

lauantai 23. toukokuuta 2009

Haastan Sinut #43



Haastan Sinut #43 kuvasta sukeutui tällainen atc. Aika rähjäisiä nämä minun kortit tätänykyä -se on voi voi. Jos nämä rähjäkäkkärät kelpaavat vaihtoon, niin vippaiskaa meilaten... wiiks at luukku piste com -niin vaihdetaan!

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Haastan Sinut atc


Haastan Sinut blogissa uusi kuva ja sen mukainen uusi haaste. Ressattua taas, jäi jotenkin päälle. Uusi Arkkikauppa on avannut ovensa -pistäytykää *vieraisilla*. Oli kaikkea ihanaa..

lauantai 16. toukokuuta 2009

Atc läjä




Muutama atc Itkupillin blogin "sponsoroimasta" kollaasiarkista (tai arkeista). Suurimassa osassa ressatut reunat vähän joka paikassa mitä reunaksi voi kutsua. Ei, ei minulla ole sitä oikeaa ressaajaa, mutta ystävällä on ja pääsin kokeilemaan. Eikä näitä ole sillä oikealla käsitelty, vaan 3d saksilla. Tuntuivat sopimaan siihenkin tehtävän ihan passelisti. Ja rohee santapaperi auttoi sitten loppumatkan...

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Päivän repliikki


Ihan justaan kuvaa tämänhetken olotilaa...
...oisko kukaan innostunut vaihtamaan muutaman atc:n?

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Itkupillin kollaasiarkilta


Itkupillin blogiin -hop hop
- atc:n kuva on Itkupillin kollaasiarkilta -oli ihan pakko tehdä yksi kortti nyt ja heti. Äitienpäivä ja juniorin syntymäpäiväkemut häiritsevät väkertelyä, joten pitänee odottaa muiden kuvien kanssa... jos kykenee... nämä ovat niin ihania...

Aurinkoista Äitienpäivää!

-Wiiks

tiistai 5. toukokuuta 2009

Ihan pehmeetä

"Ja kahtoha, kaikki mihnee aurinko koskettaa, on jonain päivänä su"
"kvaak?"
"juuh, no ne serkkupoikien järsimät omenapuun retaleet katkotaan poies, mut muuten..."
"kvaak"
"niin kuule mustakin!"


(( Pupu froteeta, pulikoitsija puuvillaa. Kaavat Tildan Kevät kirjasta. ))

perjantai 1. toukokuuta 2009

Jehkotar #55


Jehkotar #55: n luonnos on Oliverian käsialaa. Tykkään kovasti, vaikka en meinaakaan saada suoria kulmia giljotiinillakaan (sillä on varmasti massiivinen käyttäjäongelma). Joo, helpoimman kautta tuon leimakuvan kanssa. Nyt ei nappaa värittäminen, ei sitten yhtään.

Lintunen on Inkadinkado:n *Birds Galore* setistä, paperit K & Companyn 12*12 papereista (kiitos Nellastiina). Kukat Priman, retrokukka BG:n paperista, mini ruusunen on jostain... Kulmien palluroiden kohdille leimasin saman lintuleiman lehtiosiota.

Vapun jatkoa! (Nou vorries, kyllä se ihan kohta on ohi)

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Haastan sinut atc


Haastan Sinut blogissa oli tällä kertaa valinnanvarana koko arkillinen kuvia. Jos tarkkaan katsoo, tästä atc:sta löytyy kolme. Löytyykö?

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Jehkotar extra 3d



Jehkotar extra 3d kortti oli ihan pakko kokeilla tähän samaan korttipohjaan. Hääkortti, ilman ylimääräisiä kukkia ja kiekuroita, kun pidän niin kovin näistä BG:n papereista... enkä henno peittää millään.

Täytyy lisätä joku tekstikenttä tuonne oikealle. Sitten kun on siihen aihetta.. Tuo 3d kuva oli sarjassaan "hankalapala". Paksu pahvi teki leikkaamisen kimurantiksi, samoin taustan hopeisuus. Piti katsoa erityisen tarkasti, missä ääriviivat milloinkin menevät, kun niitä ei tahtonut oikein taustasta erottaa.

Sataa lunta, räntää ja rakeita. Valinnanvaraa?


sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Atc -Jehkotar Extra


Jehkotar Extrahaasteessa atc jossa jotain leimattua. Tässä leimattuna tausta ja kulmapyörylät oikealla ylhäällä. Joo tiedän, ihan omituisia kortteja tulee tästä osoitteesta... nyt vaan ei voi mitään...

Atc -HaastanSinut #37


Haastan Sinut blogissa on uusi haaste. Mennään vähän synkemmällä mukaan... Ugh. Siitä nyt vaan tuli tuommonen... Ei siitä sen enempää.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Jehkotar #52


Jehkotar CardChallenge blogin synttärihaasteeseen pikkasen pinkkiä... Onnea 1-vuotiaalle haasteblogille -ja kiitos olemassaolosta ! Olikin ihana luonnos -tykkään vaihtelusta korttipohjaan...

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Atc - pitkästä aikaa


Napsutellessani pitkin poikin nettiä, bongasin Tatsin blogista linkin blogiin: *Haastan Sinut * . Oma atc:ni, hieman photoshopilla venkuroituna... myös pikkutipuset aiemmasta haasteesta löysivät tiensä samaan korttiin. Ompas mukava haasteblogi. Sinne vaan... ja osallistumaan!

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Jehkotar #50


Tänään ilmestyi uusi Jehkotar luonnos. Oli hiukkasen hankala pala, joten soveltavaa kierosilmäisyyttä käyttäen tästä ehkä, kenties saattaa -hyvällä tahdolla- löytää jotain luonnokseen viittaavaa?

Voi miksi sitä ei voi innostua liikunnasta yhtä fanaattisesti kuin niin monesta muusta asiasta? Että olisi ihan töpinöissään kun pit- eiku pääsisi ulos lenkille tai reenaamaan vatsalihaksia... oi miksi...

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Jehkotar #49


Nopeasti, nopeasti - valmis. Uusi Jehkotar haaste ja haastava taustapaperin muoto. Nyrjäytin luonnoksen ketsalleen, sain tytsyn tuoleineen mahtumaan paremmin paperin päälle. Reeetrokukkaleikkuri leikkaa muuten ihan näpeesti vellumiakin.

Aurinkoista viikonvaihdetta!

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kevätpäiväntasausyllätyshuivi

Lankakomeron kevätpäiväntasausyllätyshuivi oli aivan ihana neuloa!

Tosin tämä kappale on ilman tuota "yllätys" momenttia, sillä odotin siihen asti että kaikki vihjeet oli julkaistu ja aloin vasta sitten töihin. Lankana luonnonvalkoinen Bambino jota kului noin 230 g. 4:n pyöröt ja virkkuukoukku kokoa *se-joka-sattui-ensin-sormiini*.

Sen verran lyhennetty versio, että neuloin vain puolet yhdestä vihjeestä - tästä tuli juuri oikean kokoinen.
Aivan ihanat kuviot! ja erityisesti pidän tuosta hörhelöreunasta... täytynee tehdä toinenkin?

...ja juu varpaat kuvaan. Ei täällä voi mitään kuvata ilman jonkun sormia tai varpaita...

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Dragon Tail -huivi



Vihdoin valmis. Tästä piti tulla joululahja. Sitten siitä piti tulla synttärilahja. Sen jälkeen ystävänpäivälahja. Nyt se on valmis, ja se on kategoriassa "lämmikettä" -lahja. Jospa tämä pitäisi pikkuveljen tyttöystävän lämpimänä, kun armaansa on kiinnikiinnikiinni armeijassa? Tai ehkä siitä tulee juhannuslahja, jos en muista ottaa mukaani.. huu nous...


Maija lankaa... ihan villaa. Pari kerää ja ripponen kolmannesta.

lauantai 31. tammikuuta 2009

Jehkotar #42


Jehkottaren haasteen luonnos keinahti kupeelleen kun pöllötsit eivät olisi mahtuneet muuten korttiin. Pohjapaperina Basic Greyn kuviopaperia, muut leimattua ja tuputeltua akvarellipaperia. Iiihania Priman kukkasia Paperinauhasta...

maanantai 26. tammikuuta 2009

Nyplätty kynttilätytsy


Nypläyskurssilla (joka jo loppui joo) sain tehtyä ihan valmiiksi asti tällaisen tyttösen joka kantaa kynttilää. Kesken jäi mikälie tirppunen, jonka selkään pitäisi saada siivetkin jossain vaiheessa. Ehkä sitten pääsiäisenä (kolmen vuoden päästä).

Korttia meinasin väkertää, mutta kun en minä löydä täältä mitään. Siivosin silloin ennen joulua, uhkailin itseäni, etten mitään tee ennenkuin tuo askartelukommero on valmis. No nyt on seinät pakkeloitu ja hyllyt tellinkeineen ostettu. Eikö se ole vähän niinkuin valmis jo? Nyt voisi jo aloittaa askartelut? Eikö?